Maanantai alkoi tutun sekalaisissa merkeissä muun muassa musiikista jutustellen. Jo sunnuntaina !kuvalaudalla nähty kouvolalainen "tyttönyymi" tuli taas tarjoamaan palveluitaan. Pössyissä oloa ja polttelua pohdiskeltiin myös, tällä kertaa hieman yllättäen negatiivistenkin vaikutusten kannalta.
Naisia mietittiin jälleen. "Mikä vittu niissä naisissa on mukamas niin erikoista että niitä pitäisi naurattaa? Eihän ne kerro ikinä mitään hauskoja juttuja. Naisten ei tarvitse kuin nauttia ja sopivan tilanteen tullen levittää pillua", pohdiskeli joku. Aamuyöllä nähtiin pari hienoa ASCII-teosta.
Aamulla surtiin sitä, miten kuuden aikoihin aina tulee surulliseksi, kun normaali-ihmiset alkavat heräillä. Silloin nyymikin töihin lähteviä ihmisiä seuratessaan alkaa miettiä, pitäisikö taas aloittaa alusta ja yrittää päästä kiinni normaaliin elämään. Mutta niin kuin joku sanoi, "internet on aina auki ja pimennysverhoja saa kaupasta, sekä abc:t ovat auki 24tuntia vuorokaudessa". "Voi mennä katsomaan parvekkeelta kun työmuurahaiset vaeltaa keonrakennukseen ja mennä sitten itse nukkumaan", kuvaili eräs nyymi.
Päivemmällä jatkui innokas naisten analysointi: "99% hyvännäköisistä naisista on vain molon perässä." "Aika jännä että slutit vastaa joskus 24:00 jälkeen yleensä", jatkoi joku kevytkenkäisten naisten ruotimista, "taitaa olla tytöt panoreissujen jälkeen hakemassa lisää huomiota sosiaalimedioista."
"Voi helvetti, tisseille ulkonaliikkumiskielto, meinasin kolaroida kahdesti tänään tissien takia", kertoi joku. "Meinasin kolaroida kun tienvierellä kulkee jatkuvasti nuorekkaiden teinityttöjen valtavia tissejä." Päivän ja iltapäivän muita aiheita olivat kiljun valmistus, pikku vip star sekä demiflodesta poimitut nuoret mesetytöt.
Kanavalle pastetun uutisen perusteella Anneli Auer ehti kovasti kiintyä poliisin lähettämään valepoikaystäväänsä, ja nyymit arvelivatkin, että univormuihin pukeutuneet miehet kiihottavat naisia. Joku nyymi muisteli bilettäneensä armeijan kurkkusalaattiasussa. Veikkaan kyllä, ettei Auer nähnyt poikaystäväänsä univormu päällä, mutta mitäs pienistä.
Iltapäivän aikana juteltiin Sienestä. "Anonyymi ei paljasta sienestä mitään, koska pelkää että joku häntä parempi pääsee työntymään sienen kosteaan rakoon", arveli joku anoista. "Tahtoisin sienen koordinaatit, jotta voisin käydä häntä koskettelemassa rivosti paikoista, joita en tohdi tässä nimetä", kertoi toinen nyymi.
Illalla unelmoitiin lihavista tytöistä, jotka voivat tukea heiveröistä anoa kovassa tuulessa. Ihmeteltiin myös meikäläisen formspringiä ja väitettiinpä trekkiä jopa pelkäksi salaliittoteoriaksikin. Myöhemmin anot kertoivat yrityksistään kiinnittää tyttöjen huomiota lukiossa. Nykyään anot kuitenkin istuvat koneella ja tytöt taas panevat lihaksikkaita alfoja. Sellaista on maailman meno.
Juttu jatkui tyttölinjalla: "Jopa irkissä on tyttöjä. Irkissä on viel se hyvä puoli että toisin kuin irl, irkissä julkiselta kanavalta on todella helppo siirtyä puhumaan kahdenkesken." Tämän jälkeen alkoikin innokas "hei nyymit, olen 18-vuotta vanha videopelejä pelaava tyttö Turusta, hauska tutustua" -tyylinen esittäytymiskierros trollien trollatessa trolleja.
Myöhemmin jutut pyörivät sukulaisiin tutustumisessa, kannabisjonneissa ja mamuissa. Panemista valtavasti jännittäville neitsytanoille annettiin jälleen ohjeita. "Kyllä se sujuu luonnostaan" ja "tärkeintä on käyttää mielikuvitusta" olivat eräitä ohjeistuksia. "Tutustu johonkin tyttöön josta tykkäät, oo vähän vanhanajan romanttinen ja sitten juokaa pari pulloa viiniä ja sopivassa kohtaa kerro ettet ole koskaan harrastanut seksiä", vinkkasi joku.
Masentuneille anoillekin suositeltiin lääkkeeksi pillua kolme kertaa viikossa. Päivän päätteeksi puhuttiin muun muassa leffoista. Joku nyymi puolestaan päätti, että on aika lähteä laudalta: "Olen nyt päättänyt lopettaa laudan selauksen. Lautahan ei koskaan ollutkaan hyvä, mutta nyt jonne-infestio alkaa olemaan jo niin paha, että lähes kaikki laudat ovat tuhoutuneet käyttökelvottomiksi jonneilun ja jonnerölläilyn takia. Ainoa lauta mikä on tältä kohtalolta välttynyt on /n/ mutta se on ihan paska lanka muutenkin. Adios anonyymit, nyt on aika seilailla toisille vesille."
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti