lauantai 12. kesäkuuta 2010

Kuviswatch 10.6.2010

Yöllä puhuttiin ABC-asemien aukioloajoista. Vantaalla ne erään nyymin mukaan ovat auki vain 06-00 välisenä aikana, mutta useiden muiden kaupunkien anot saavat nauttia 24-tuntisesta palvelusta. Myös yönyymimiittiä ABC:lle kaavailtiin.

Sijoitukset ja öljynporaus olivat alkuyön puheenaiheita. Bensan ja dieselin kautta keskustelu eteni autoihin ja julkisiin kulkuvälineisiin. Jotkut pitivät metroa mamujen ja köyhien kulkuvälineenä, jotkut taas analysoivat autojen moottoreita tarkastikin. Sporanyymi ei autojutuista pitänyt, ja käski autonyymejä olemaan hiljaa. Vastustuksesta huolimatta autopohdinnat jatkuivat vielä jonkin aikaa.

Jonneilu ja jonneilun älykkyysosamäärää laskeva vaikutus herättivät keskustelua, samoin obsessiotytöt. Älykkyysosamäärästä puhumista saattoi tänä yönä pitää jokseenkin ironisena, koska keskustelun taso ei minkäänlaisia merkkejä älykkyydestä osoittanut - se oli yhtä sekavaa ja mitäänsanomatonta kuin yleensäkin. Toisaalta juuri tämä on yksi !kuviksen tavaramerkkejä. Neljän aikoihin joku toivoi fraktaaliflodea, ja anonyymi toimitti. Spotinyymikin tykitti tuttuun tapaan biisejään muuten hyvin hiljaisen aamuyön aikana.

Päivemmällä obsessoitiin hiukan Sientä ja toimitettiin kanavalle Tarun uusimmat kuulumiset. Pippelin pituuden selvittelijä -ano sai tällä kertaa aikaan 18cm:n pippelin.

Sukkeron videoblogi ja erityisesti tämä treffivideo herätti !kuviksella keskustelua. Ihan mielenkiintoisia videoita näyttää Sukkero YouTubeen laittavan, joten taidanpa ryhtyä katselemaan niitäkin säännöllisesti ykskakkosen videoiden lisäksi. Mietiskeltiin myös, kuinka paljon Sukkero panee ja miten Hesessä käymällä saa pillua.

Myöhemmin ideoitiin muun muassa nyymi-invaasiota meidokahvilaan. Jokainen nyymi ehtisi ainakin hiukan häiritä söpöä tyttöä sopimattomasti, ennen kuin koko porukka heitettäisiin ulos. Puitiin myös Facebookia ja sitä, onko se parempi tapa yhteydenpitoon kuin mese. "Itsehän lähinnä katselen naispuolisten kavereiden lisäämiä kuvia ja runkkailen niille", tiivisti eräs ano naamakirjan merkityksen. Mitä minuun tulee, itseäni tuskin mikään oksettaa enemmän kuin palvelu, jossa kirjoitellaan omia kuulumisia omalla nimellä ja kuvalla, ja pidetään yhteyttä toisiin ihmisiin. En pysty kuvittelemaan, että internet voisi koskaan tarjota mitään pahempaa.

Illalla rupateltiin pillun mausta. Makua kuvattiin hiivaiseksi ja suolaiseksi. "Jos olisin tn niin antaisin teidän kyllä maistaa pilluani, mutta en antaisi panna sitä", totesi eräs nyymi. "Tahtoisin vain nostaa tarjousta panohommista niin kauan että tyttönyymin on pakko alistua sairaisiin mielihaluihini ahneutensa tähden", fantasioi toinen ano.

Tiedote Turun seudun SETA:n järjestämästä kesätapaamisesta sai anot pohtimaan homoutta. Mielipiteitä oli jälleen puolesta ja vastaan. Kouluun kaivattiin lisätietoa homoilujutuista. Meikäläinen voisi saman tien vaatia, että myös flodeseksuaalisuudesta infottaisiin asiallisesti. Vanha tuttu Jonne ja nyymi -homotarinakin linkattiin taas kanavalle.

Runkkauksen kohteista puhuttaessa suosituiksi kohteiksi nousivat kaveritytöt, useat julkkikset sekä tietenkin Sukkeron häpeäkruunu. Eräs ano taas kertoili armeijakokemuksistaan - kaksi lyhyttä reissua armeijaan lähes kolmikymppisenä ja sen jälkeen vapautus palveluksesta.

Yllä olevassa kuvassa osittain näkyvä kannabisartikkelista ja kannabiksesta yleensä keskusteltiin vilkkaasti. Erityisesti artikkelin loppulausahdus "On muutenkin vastuutonta vinkua lisää laillisia päihteitä maahan, jossa alkoholi jo kylvää tarpeeksi tuhoa" herätti närkästystä. Keskustelu kääntyi myös kannabiksen viljelystä pamahtaviin päiväsakkoihin.

Päivä päättyi tällä kertaa spotinyymin virheflodeen, kun spotify-API kiukutteli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti