keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Kuviswatch 22.6.2010

Tiistaipäivän alussa veikkaaja-ano raportoi jälleen vedonlyöntitilannettaan, joka oli 65 euroa tappiolla. Veikkaaja-anon todellinen vetovihje olikin veikata juuri toisin päin kuin hän veikkaa. Kertoimia pohdittiin vielä hetki, kunnes vedonlyöntijutut vaihtuivat tyttöjuttuihin. Tämän jälkeen yö muuttui hyvin flodepitoiseksi, tosin mukana oli tällä kertaa hiukan parempaakin tavaraa kuin pelkkää jonneilua.

Floden jälkimainingeissa pohdittiin, onko Sieni trek. Sitä voi itse kukin rauhassa miettiä. "trek kylvää vain vihaa, sieni rakkautta", kiteytti joku. Flodeskelu jatkui kohtalaisena koko yön aamuun asti.

Aamulla pohdittiin saako hämärähommissa, kuten diilaamisessa, kusettaa toisia. "Luulisi hiemankin vähä-älyisemmän runkvistidiilerin tajuavan että tällaisissa 'hämärähommissa' ei pidä kusettaa ketään", totesi joku, mutta kusetuksellekin löytyi tukijoita. Eräs ano kuvaili suhdettaan ostajaan seuraavasti: "Ilmeeni kun tutustuin ostajaan netin kautta, ja bisnekset menevät aina niin että hän lyö rahat käteen ja minä mömmöt hänen käteensä jonka jälkeen lähdemme omille teillemme. En tiedä hänen nimeänsä, enkä halua tutustua häneen. Bisnes toimii silti moitteitta."

Tämän jälkeen ihmeteltiin pitkällisesti laudan kanjabisjonneja, jotka ilmeisesti uskovat, että kannabis on lääke kaikkeen, eikä sillä missään tapauksessa voi olla minkäänlaisia huonoja vaikutuksia. Joku ano oli kannabisjonneille tästä syystä raivoissaan. Itseäni ei koskaan lakkaa naurattamasta se, kuinka vakavaa liiketoimintaa internetissä vastaan tulevat jutut joidenkin mielestä ovat.

"Ilmeeni kun olen itseopiskellut linuxin, ja kaikissa ongelmatilanteissa olen joutunut tyytymään googleen koska kukaan ircissä ei viitsi auttaa ja haukkuu idiootiksi", kertoi eräs ano. Tästä alkoi pitkä keskustelu Linuxista sekä siitä, miten sen käyttämiseen ei saa apua. Linux-kanavilla hengaavat miellettiin narsistisiksi elitistinörteiksi, jotka eivät halua auttaa.

Iltapäivällä itkettiin Sienen perään ja surkuteltiin sitä, että hän oli pitänyt kyseenalaisen esityksen useille jonneille, vaikka tämän piti olla itkuanojen etuoikeus. Tässä on kyllä varsin oiva esimerkki siitä, miten obsessioiden valtaaman anon elämä romahtaa, kun todellisuus tytöstä ei kaikilta osin vastaakaan hänen mielensä illuusioita. Tämä on tietenkin aina tytön vika, eikä nyymi ole tehnyt mitään väärää. Sitten itketään katkerina monta kuukautta, kunnes löydetään seuraava obsessiotyttö, ja sama prosessi voi taas alkaa alusta.

Joku haikaili myös vanhoja kunnon obsessiotyttöjä takaisin, kun uudet kuulemma ovat perseestä. Itku uusien obsessiotyttöjen perään jatkui kuitenkin kiivaana. Sientä ja vip staria analysoitiin taas hyvin monipuolisesti uushomojen kysellessä heistä yhtä ja toista.

Nyymien juhannussuunnitelmia udeltiin illalla. Runsas alkoholin nauttiminen oli kaikille yhteistä, moni oli myös lähdössä mökkeilemään. Illalla myös ihmeteltiin Sienen kadonnutta galleriatunnusta. Tunnuksen häviäminen ei liene kovinkaan suuri yllätys huomioon ottaen viimeaikaiset tapahtumat.

Illan protipit pilluun liittyen olivat seuraavat: 1) pillu ei ole niin hyvää kuin luulette 2) pillu maistuu mustikalta 3) pillu on sininen sisäpuolelta 4) pillusta kuuluu vihellystä jos tytön masua painaa 5) muna pilluun, ah ah.

Laitetaan loppuun vielä pari kuvaa viime yön flockdraw- ja tinychat-sessioista.


tiistai 22. kesäkuuta 2010

Palkkeja ja nunua

Hieman flodea !kuvalaudalta. Suuremmat jonneflodet on tuttuun tapaan jätetty pois.

Väripalkkeja.

Porrastuttua trekkiä.

NunuIRC kakkonen.

Kuviswatch 21.6.2010

Maanantaipäivä alkoi pillujutuilla sekä !kuviksen panokoululla, kun neitsytnyymejä opastettiin seksin saloihin. Meno yltyi yöllä taas melkoiseksi sekoiluksi, ja mode varoittikin nyymejä lyhyellä plus ämmällä.

Tinychatissa oli taas meno päällä, mukana olivat muun muassa jussi ja rauskimon sekä tietysti meikäläinen. Nimimerkillä fsag esiintynyt nyymi näytti kamerakuvassaan ensimmäistä pokemon-leffaa, eli Mewtwo Strikes Backiä. Kiitoksia leffan esityksestä, vaikka se toki itseltänikin löytyy. Tuli nostalgiset fiilikset sitä katsellessa. Yllä kuva chatin meiningistä.

Päivällä pohdittiin muiden aiheiden ohella kieliopin merkitystä IRCissä ja kuvalaudalla sekä Sienen huomiohuoraussessioita.

Illalla ihailtiin Headstarin pursutissejä ja mainosteltiin jälleen tinychat.comin anonyymit-kanavaa, jota myös IP-haaviksi epäiltiin. Myös tulosvedon kertoimet Espanjan pelissä herättivät keskustelua.

Hieman erikoisempi keskustelunaihe oli kynät. Jonkun mielestä Steaderin Mars Micro 0.7mm ownasi, joku taas luotti Schwan-Stabilo -lyijykynään. Useissa anoissa kynät taisivat kuitenkin herättää lähinnä vain muistoja menneisyydestä, ne kun komerossa ovat joillekin täysin tarpeettomia. Täytyy tunnustaa, että itse käytän kyllä aivan tavallista lyijykynää, teroittamisen vaivasta ja jäljen paksuuden vaihteluista huolimatta.

Illempana ihmeteltiin vielä missä Honduras mahtaa sijaita, miksi Sieni huomiohuorasi ja miksi rauskimon näyttää galleriakuvassaan 12-vuotiaalta. Joku kaipaili samanlaisia pinnejä kuin vip starilla, jotta voisi nuolla niitä. Vip star -obsessio ihmetytti: "Oikeesti pelottavaa että puolet kuvalaudalta tuntuu olevan jotain vitun pedofiilejä." "Taidat olla uusi täällä", kommentoi joku tähän. Sopivasti !kuvalaudan topic on tällä hetkellä "Pikkuinen vip star ja jättipinnit ;__;".

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kuviswatch 20.6.2010

Sunnuntaipäivä alkoi nostalgisissa fiiliksissä Fidonettiä ja purkkeja muistellen. Useimmat eivät tosin Fidonettiä olleet edes koskaan käyttänyt. Muisteltiin myös entisajan huimia puhelinlaskuja sekä ihmeteltiin, mistä sitä pillua silloin saatiin. Niinpä, nykyään meillä on tyttönyymit, kuvake ja galleria, mutta toisin oli kultaisella 80-luvulla.

Taisipa joku keskustelun tiimellyksessä luulla, että trekitkin olivat mukana muistelemassa vanhoja hyviä aikoja, mutta tässä asiassa minun täytyy tuottaa teille pettymys: en ole käyttänyt purkkeja, vaikka toki niiden kulta-aikana jo tietokoneen kanssa hääräilinkin. En siis ole varsinainen vanhahomo internetin maailmassa, kuten en kuvalaudalla tai chan-kulttuurissakaan.

Muisteltiin myös C64- ja Spectrum koneita sekä 1,44 megatavun diskettejä. Muutenkin yö eteni yhä nostalgisissa tunnelmissa 30 vuotta vanhoja pelejä sekä 10 vuotta sitten olleita festareita muistellessa.

Myös tinychatin puolella oli aktiivisuutta, ilmeisesti jussi hieroi siellä tissejään. Aamulla spotinyymi laittoi skriptinsä tulille. Jussista riitti juttua pitkälle aamuun, monien käsitykset hänestä olivat muuttuneet kamerasession aikana. Aamu jatkui paskan jonnefloden merkeissä.

Päivällä keskustelu palasi tutuille raiteille: "Kuinkahan moni oikeasti haaveilee saavansa alle 16v lapsen pillua, veikkaan että heitäkin on hieman useampi kuin mitä ihmiset kuvittelevat. "Vähintään 90% miehistä kiihottuu 14v tytöistä", arveli joku. Tästä ei kuitenkaan oltu yhtä mieltä. "Itse olen hädin tuskin parikymppinen ja en tiedä panisinko 14-vuotiasta jos tulisi vastaan", kommentoi eräs nyymi.

Yhden aikoihin alkoi puolitoista tuntia kestänyt jonneflode. Tämänkin jälkeen jatkuivat sekavat jonnejutut, eikä ollut yllätys, että paskaflode pian palasi kuvaan mukaan.

Iltapäivällä pohdittiin lähestyvää juhannusta. Juhannuksen viettoon vaaditaan toki mökki ja tyttöystävä, joita useimmilla anoilla ei ole. Keksittiin kuitenkin, että jälkimmäisen voi tietenkin aina korvata jpeg-tytöllä ja oma komero taas saa luvan käydä mökistä paremman puutteessa.

Seuraavaksi ragettiin City-lehden geek-tyttöartikkelille ja haaveiltiin Sienestä. Myöhemmin joku kyseli spotify-kutsukoodia, myös meikäläiseltä. Valitettavasti en ole spotifyn käyttäjä. Veikkaaja-anokin laittoi illan mittaan uutta vetoa tulille. "Veikkaan ettei tappioano voita yhtäkään vetoa kisojen aikana", ennusti joku. Veikkaja-ano myönsikin olevansa jo 120 euroa miinuksella.

Loppuillan sekavat keskustelut sivusivat mm. somaleja ja jalkapallokisoja, eikä jonneilusta edelleenkään ollut pulaa.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Kuviswatch 19.6.2010

Kakkaflodentäyteinen lauantai alkoi kehnojen tulvijoiden yrittäessä päästä trekkiblogiin. Floden loputtua yö oli kuitenkin obsessiotyttöjen yö. Kanavalle postattiin nemitarina (aiemmassa merkinnässä) sekä obsessiotyttöihin liittyvää pienimuotoista ASCII-taidetta.

Myös obsessioilmiötä itseään pohdittiin: "Mä en edelleenkään ole oikeen päässyt ineen tässä obsessiotyttö-jutussa. Muistan et joskus puhuttiin hedusta jne. Ja näin kuvankin ja kaikkee. Nykyään en tiedä miltä vip star (vai mikä se olikaan) tai sieni edes näyttää. Mut pitäiskö sitten alkaa selata jotain galtsua päivät pitkät ja tsiigailla sieltä nuorien tyttöjen kuvia? Sekö sitten on jotenkin kauheen hienoa? Tarjonnasta ei ainakaan taida olla pulaa."

Kyselijä valistettiin kuitenkin pian oikeille raiteille: "Ei kun valitset nykyisistä obeesiotytöistä omasi ja itket täällä häntä." Juuri tästähän obsessiotyttöilmiössä on kyse; jopa yhden kuvan perusteella - kuten vip starin tapauksessa - voidaan itkeskellä tytön perään ties kuinka pitkään ja vannoa hänelle ikuista rakkautta.

Yö jatkui jonneflodella sekä demipasteilla, jotka kertoivat noloista tilanteista poikaystävien kanssa. Jonnefloden jälkeen - kummallista kyllä, ettei jo itse floden aikana - viriteltiin vaihtoehtoista viestintätapaa flodeen kyllästyneille nyymeille. Tällaiseksi valittiin yönyymien kanava tinychatissa. Menin itsekin kanavalle tsekkaamaan tunnelmaa. Tinychatissa muun muassa ihmeteltiin Jussin piirroksia, joita nähtiinkin jo aiemmassa merkinnässä.

Ilmeisesti kaikki aktiivisimmat nyymit siirtyivät tinychatin puolelle, sillä kuvalauta oli jatkossa melkoisen hiljainen flodepurskeita lukuun ottamatta. Ei tinychatissakaan tosin millään puheripulilla juhlittu. Aamulla !kuviksella puhuttiin katkaisuhoidosta ja päihdeosaston elämästä. Dokuano, joka oli ollut jo vajaan vuoden ajan kännissä useimpina päivinä, kertoili kokemuksistaan.

Vedonlyöntianon vetovinkkejä nähtiin tuttuun tapaan aamusella. Onni ei kuitenkaan ollut tähän mennessä ollut myötä: "Molemmat vedot kun osuu, niin pääsen nipin napin takaisin plussalle mm-kisaveikkauksissani -_-".

Jonneflode sekä muu sekoilu vain jatkui, ja eräs nyymi kertoi surullisen tarinan isänsä kuolemasta. Kanavalle pastetun koiran kanssa olevan tytön kuvan seurauksena anojen kateus koiria kohtaan heräsi.

Jo eilen nähtiin jonkinlaista analyysia siitä miksi nyymi tahtoo pienen ja nuoren naisen. "Nyymi haluaa pienen ja nuoren naisen, koska vain silloin nyymi voi tuntea olevansa tasavertainen naisen kanssa. Normaali about omanikäinen nainen taas vain häpeäisi silmät päästään kun nyymi olisi hänen seurassaan", jatkettiin analyysiä tänään. Joku totesi edellisen otteen osuneen aivan oikeaan, mutta eräs alfanyymi halusi muistuttaa, että anojen joukkoon mahtuu myös alfauroksia.

Myöhemmin nähtiin kaikenmoisia nimiväännöksiä sekä lisää jonneflodea. Illalla taas oli jälleen muutaman jalkapallovedon aika. Muita illan aiheita olivat muu muassa saunan lämpötila sekä kakan kiinteys. Puhuttiin myös hieman toista kotimaista ja keskusteltiin anojen yleisestä kielitaidosta.

Jonnemaista Aivot pitkin seiniä -flodeskeluakin nähtiin illan aikana enemmän kuin tarpeeksi. Illan päätteeksi juteltiin vielä laajakaistojen nopeuksista ja jalkopallokisoista. Myös nyymien pituudet ihmetyttivät, pituudenkyselylangassa kun oli paljon 160-senttisiä anoja. Ehkä he ovat tyttönyymejä, totesi joku toiveikkaasti. Joku puolestaan valitteli, miten hänen IP-osoitettaan oli aikanaan levitelty trekin IP:nä.

Yönyymitaidetta

Perjantain ja lauantain välisenä yönä yönyymijatkoilla webbikamera-jussi piirteli tinychatissä kaikenlaisia kuvia. Tässä niistä joitakin. Kiitoksia shamanille, joka toimitti kuvat minulle.

trek aiemman trek-kuvan pohjalta mukailtuna. Myönnän, ettei arvaus ulkonäöstäni ihan metsään mennyt.

Flodenkatkoja. Tämä jos mikä on sitä aitoa hidasta ja manuaalista flodea.

Who's that pokemon?

Mitä tämä on?

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Jussi meemiksi

Webcam-jussi on nyt meemi. Keskipäivän kakkaflodea !kuvalaudalta.