perjantai 2. heinäkuuta 2010

Maistuisko pienet: flodet?

Järjestin pitkästä aikaa eilen pienen flodenäytöksen !kuvalaudalle. Kaikki flode ei kuitenkaan ollut minun käsialaani.

Oon kovana. Tästä se lähti.

Toinen flodeejakin liittyy seuraan flodeten maistuis kyl- ja trek-flodet.

Kovas menos jatkuu.

Flode sopii kaikille ja shakkiruutujuttuja.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kahdeksikkoja ja sotaleskiä

Heinäkuun ensimmäisen päivän flode ei vakuuttanut. Tässä kuitenkin pieniä näytteitä kyseisestä kakasta.

Tuttu tarina.

Kaseja.

Paskaflodea ja vanhan tutun +m:n pyytelyä.

Demiflode ja Demin sotaleskikeskustelu.

Heinäkuun heiniä

Heinäkuu on alkanut, ja !kuvalaudalla melko mitäänsanomattomasti kulunut kesäkuu on ohi. Erityisesti floden kannalta kesäkuu oli muutamia pieniä valonpilkahduksia lukuun ottamatta synkkää aikaa.

Heinäkuussa katsommekin, voisiko asialle tehdä jotakin. Kuviswatch jää heinäkuun alusta asti kesälomille, ja tulen itse tässä kuussa panostamaan enemmän flodeen itseensä. Tämä ei tarkoita, että mitään ihmeitä tapahtuisi, eikä kyseessä ole asia, jolle voisin yksinäni tehdä paljoakaan. Tavoitteena on vain tutkia, josko floden tasoa saisi edes hiukan nostettua, ja paskaflodeejiakin käyttämään energiaansa johonkin hieman luovempaan toimintaan.

!kuvalaudan tapahtumia seuraan toki edelleen jossakin määrin muutenkin kun floden osalta silloin kun ne ovat tietyn uutiskynnyksen ylittäviä, mutta pikkutarkahkot kuviswatch-raportit jäävät tauolle floden tieltä.

Nähtäväksi jää, voinko heinäkuun lopussa sanoa, että flodetilanne on parantunut. Olisi mukava päästä todistamaan luovuuden lisääntymistä ja häiritsevän sisällön vähenemistä, mutta tämähän riippuu nyymeistä itsestään. Mukavaa ja aurinkoista heinäkuuta kaikille!

Punaviiniä ja ampumista

Keskiviikon flodet päättyivät pariin ASCII-teokseen.

Punaviiniä kurkkuun.

Ammu ittes.

Sienipasteaja vs. skripti

Lisää keskiviikon flodea !kuvikselta. Sienipastet vastaan Bailey Jay -skripti.

Kakkaa.

Paskaa.

Ruudullista menoa

Keskiviikon flodeskeluita !kuvalaudalta.

Värillisiä viivoja ja numeerista taidetta.

Vituiks meni.

Siniset ruudut.

Lisää ruutuja.

Binääriruudukko.

Shakkinappuloita.

Kuviswatch 30.6.2010

Keskiviikko alkoi kiljunvalmistusta pohtien. Joku taas etsiskeli töitä, ja hänet ohjattiin !kuvalaudan suuren rekrytoijan, Leo Relan, puheille. "Sil olis helppoa hommaa 3000-4000 egee kuussa", mainosti joku Relan tarjoamia työmahdollisuuksia. "Vaikutti enempi Leon yritykseltä kalastella muiden anojen yhteystietoja..." arveli kuitenkin eräs nyymi Leon työtarjouksista.

"Repikääs tästä: irc profiilini poistettiin, syynä 'valeprofiili', koska naamani oli niin ruma että ylläpito luuli minun kaivaneen kuvan netistä", kertoi eräs nyymi. Ulkonäön merkityksestä keskusteltiin tämän jälkeen laajemminkin.

Joku taas kertoi tarinan farkkujen haistelusta: "Nuuhkin obsessiotyttöni farkkuja haarojen kohdalta opiskelijoiden saunaillassa. Yhtäkkiä ovi kävi ja teeskentelin yskiväni, ja sen takia naamani muka oli tytön farkuissa. Silloin kuumotti." Tämän jälkeen puhe kääntyi suojaikärajan alla olevien tyttöjen pikkuviivoihin. Pikku vippiä obsessoitiin taas rajusti, mikä sai jo erään anon tuskailemaan: "Tän kanavan taso laskee yöllä, kun pedofiilit alkavat herätä ja ihannoida 12v tyttöjä."

Pohdittiin myös lastenleirin tai rippileirin ohjaajan työtä, mikä sopisi lapsista tai ripari-ikäisistä tytöistä pitävälle anolle mainiosti. "Leiriohjaaja-ano ottaisi palkkansa luonnossa", haaveili joku. Itkuano taas totesi pessimistisesti: "Me itkuanot ei saada pillua koskaan. Jos me saataisiin pillua niin me ei oltaisi enää itkuanoja ;__;"

"Ilmeeni kun trekin blogissa on vaan trek itse", kommentoi joku yöllä blogiani. En oikein ymmärrä, mitä tällä tarkoitetaan. Mitä flodeen tulee, omaa flodeani on tässä blogissa tuskin nimeksikään, koska en paljonkaan floodaa. Toki tuon näiden kuviswatchien yhteydessä esiin omia mielipiteitäni, kuten nyt tässäkin, mutta se on mielestäni aivan normaalia bloggauksen yhteydessä. Tämä on !kuviksesta ja erityisesti flodesta kertova blogi, ei minusta kertova blogi.

Aamulla joku kertoi, että on ES-Mintun syntymäpäivä. Päivemmällä itkeskeltiin edellisenä päivänä USP:n kanssa camissa esiintyneen Nooran perään. Useimmat anot olivat sitä mieltä, että he vain tahraisivat puhtoisen ja uskovaisen Nooran omilla ongelmillaan.

Päivällä juteltiin myös söpöistä feissaritytöistä ja feissarin hommista yleensä. Myös touhon kuvalaudalla mainostama nettiradio sai arvostelua osakseen, useimmat nyymit eivät siitä näyttäneet lainkaan pitävän. Joku kaipaili taideflodea, ja jonkinnäköistä taidetta saatiinkin pian nähdä värillisten viivojen ja ruutufloden muodossa.

Iltapäivällä puhuttiin hevostytöistä: "100% hevostytöistä on runkannut joskus ajatukselle että ori panisi häntä." Pohdiskeltiin, miltä tuntuisi lipitellä 14v ratsastajatytön viivaa. Yksi ano taas mietiskeli ajatusleikkinä, mitä tapahtuisi, jos /b/:n laittaisi lukkoon vuorokaudeksi.

Alkuillasta demiflode hukutti hetkeksi keskustelun alleen. Tämän jälkeen juteltiin muun muassa runkkauksen kestosta, joka vaihteli muutamasta minuuteista tunteihin. Joku tosin oli tullut Sienen biksutanssille alle 30 sekunnissa. Alistusano puolestaan haaveili saavansa kivespussinsa kauniin naisen korkojen alle.

Sienilinkkien flodeeja-ano koki karvaita hetkiä, kun joku toinen nyymi sääti skriptinsä laittamaan kanavalle linkin Bailey Jayn blogiin joka kerta kun sienilinkit postattiin. Näin myös Bailey-linkin sijoitus nousi irc-urlsissa, mikä näytti suututtavan sienikuvien linkkaajaa kovasti. Seurasi rankka paskaflode sienipasteeja-anon yrittäessä turhaan pudottaa kilpakumppaniaan IRC:stä.

Päivän lopuksi yritettiin vielä laskea oulunyymien määrää kanavalla. Tämä kuitenkin epäonnistui tavalliseen tapaan, kun numerofloodaajanyymi innostui pilaamaan laskennan.