keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Itsari tulossa

trek tekee itsarin, huhutaan !avaruuskulttuurilla.

trek tekee itsarin versio 1.0.

trek tekee itsarin versio 2.0.

trek tekee itsarin versio 3.0.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

1939-1944

Valittuja paloja !kuvikselta.

Talvisotajuttua.

Porraspalkit.

Katkoo.

Saamatonta menoa


Parikin lankaa ovat huolestuneet komorit lähiaikoina laatineet /hikky/lle aikaansaamattomuudesta, kuten kuvista näkyy. Yleisesti ottaen kunnon hikkyllä ei käsittääkseni pitäisi olla mitään kovin merkittäviä päämääriä, joten mikähän tässä huolestuttaa? Tietysti jollei saa edes syödyksi tai laitettua tukianomusta tulille, voi elämä muuttua varsin ikäväksi, mutta onko muuten merkitystä sillä, mitä saa aikaan?

Pitääkö ahdistua vaikkapa siitä, ettei ole hankkinut minkäänlaista koulutusta tai työpaikkaa? Itse en ainakaan moisista turhista asioista stressaisi. Mitä väliä lopulta on komeroituneelle hikkylle sillä, miten kaukana mallikansalaisesta hän on?

Jos hikkyn nyt ihan väkisin pitää hankkia illuusio aikaansaamisesta, voi vaikka alkaa pitämään huvikseen jotakin yhtä järjetöntä blogia kuin eräs !kuvalaudalla pyörivä floodaaja.

Muotoiluja ja ASCIIta

Lisää !kuviksen yöllistä sotkua.

Nyt loppui se värien huutelu.

Flodenkatkojan mikropenis -teoskin vilahti muun floden joukossa.

Mitä tämä on?

Yön biisejä listataan tuttuun tapaan.

Värikäs kesäkuu

No niin, hyvät floden ystävät ja arvoisat floden vihaajat. Kuten tämä merkintä osoittaa, floden "sensurointi" ei blogissani tule useinkaan näkymään siten, että kakkaflode täysin loistaisi poissaolollaan. Ennemminkin otan siitä nyt mukaan vain valittuja paloja, jotka voivat olla hyvinkin satunnaisia. Näin tätä blogia itseään ei enää voi yhtä tehokkaasti floodata paskalla. Tällä tavalla toimimalla säilytän myös trek8:n ja itseni suosiman "antaa kaikkien kukkien kukkia" -filosofian syytämättä kuitenkaan valtavia määriä paskaa lukijoiden silmille. Onhan lopulta niinkin, että paskaflode on katsojan silmässä. Ei tarvitse ajatella kuin tyypillistä flodenvihaajaa, jonka mielestä kaikki flode on paskaa.

Näillä eväillä lähdemme purkamaan !kuvalaudan yöflodea.

Jo aikaisemmin nähtyä jonneilua, perusitkua sekä Sieni-itkua.

Kesäkuun eka päivä on värejä täynnä.

Lisää värien huutelua.

Kannabisjuttuja. Tätä flodea oli paljon enemmänkin, tässä vain pari satunnaista otetta joukosta.

Kesäkuun kujeet

Toukokuu jäi taakse ja kesäkuu on alkanut. Valitettavasti flode näyttää myrskyävän yhä !kuvalaudalla melkoisen kehnolaatuisena, vaikka ilahduttavia pilkahduksiakin joukosta löytyy.

Olen toukokuussa katsonut kaikenlaatuista flodea läpi sormien ja päästänyt miltei floden kuin floden tähän blogiin. Kesäkuun tavoitteeksi voisinkin nyt ottaa hiukan kovemman sensuurin, jotta jälkipolvet voisivat löytää blogistani edes jotain hyvää muutenkin kuin tuntien etsimisen jälkeen tai höpöissä höyryissä.

Kaikesta huolimatta oikein hyvää alkavaa kesäkuuta kaikille anoille!

Oranssi skode

Seuraavaksi !kuvalaudalla oli vuorossa oranssi skode -flode.

Oranssi skode ja tapan sut.

Paska huumorintaju.

Oranssilla skodella.

Oranssi skode on nyt meemi.

Lopeta.